Jakso 1: Oisko kiipeilysanastoo

Jakso ja blogi on tehty kaupallisessa yhteistyössä Camun kanssa.

Me ollaan Monica, Julia ja Rita kolme kiipeilijää, jotka etsivät vastauksia kiipeilymaailmasta ja sen ilmiöistä. Olemme kiipeilyn sanansaattajia, kysymysmestareita ja vastaus hunttereita. Ennen kaikkea haluamme kuitenkin kannustaa kaikkia elämään kiipeilyä juuri niin kuin itse haluaa. Meihin pääset tutustumaan täältä.

Kävimme podcastin ensimmäisessä jaksossa läpi sellaisia termistöjä ja sanoja, jotka tulivat meille vastaan, kun aloitimme kiipeilyn. Emme saaneet kuitenkaan kaikkea sanotuksi, joten päätimme avata tänne asioita kattavammin ja tarkemmin.

Kiipeilysanasto

Ahvenanmaa

Kattojen, hyvän kiven ja erilaisten otteiden perässä juokseville. Kiipeilyn mekka ihan kotisuomessa. 

Alba/Albaraccin

Hiekkakiviparatiisi mäntymetsien suojissa Espanjassa, lähellä Teruelia.  Kiipeilykausi alkaa yleensä syksyllä ja päättyy kevään lopussa. Talvisesonki on kuitenkin suosituinta. Alue on noin 1000 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä suosii kylmää ilmastoa. Albarracinin yöt ovat yleensä kylmiä ja talvella sataa joskus lunta, mutta se ei estä sendaamasta lainkaan. 

Apinaindeksi

Mikäli tämä luku on sulla positiivinen, oot apinakuningas tai -kuningatar! Apinaindeksi kertoo siis kiipeilijöiden käsien suhteellista pituutta kuvaava lukuarvon. 

Laskukaava: (”Siipien kärkiväli” – kiipeilijän pituus = ape index). 

Esimerkki: Ritalla siipien kärkiväli on 168 cm ja kehon pituus 168cm, jolloin apinaindeksi on +-0 cm. 

Pitkät kädet suhteessa vartalon pituuteen on aina jees!

Beta

Erityinen neuvo tai ohje nousun suorittamiseen. “Hei oisko betaa tähän reittiin?” “Joo, laita knee drop siinä.” 

Beta-termin alkuperäinen käyttö kiipeilyssä tulee kiipeilijältä Jack Mileskiltä. ”Beta” oli lyhenne sanoista Betamax, viittaus vanhaan videonauhamuotoon, joka on suurelta osin korvattu VHS-formaatilla. Joidenkin lähteiden mukaan tämä Mileski nauhoitti itsensä nauhalle suoritettaessa reittejä ja jakoi sitten nämä nauhat ystävien kanssa. Muiden lähteiden mukaan se oli itse asiassa sanapeli, kuten Mileski kysyi usein: ”haluatko beetaa, Max?”.

Boulderointi

Boulderointi on vapaakiipeilyä noin 3-6 metrin korkeudelle ilman valjaita tai köysiä. Alunperin köysikiipeilyn harjoitteluun kehitelty treenimuoto, mutta nykyisin jo ihan oma lajinsa. Tarvitaan vain kengät ja mankkaa, ulkona mukaan tarvitsee myös pädin (kts. crashpad) ja spottaajan.

Crashpad

Toisin sanoen pädi, patja, joka laitetaan ulkona boulderoidessa kiipeilyreitin alle suojaamaan kiipeilijää pudotessa.

DWS

Vapaasoolokiipeilyä (kts. boulderointi) veden yläpuolella. Tippuessaan kiipeilijä putoaa veteen. 

Fontsu/Fontainebleau

Boulderkiipeilyn mekka Ranskassa – täältä kaikki sai alkunsa. Sijainti: noin tunti Pariisista kohti kaakkoa. Kiipeilyä löytyy kaikille tasosta riippumatta ja kivenlaatu oikein hellii ihoa. Suosittelemme!

Gaston

Kiipeilyssä käytetty otetekniikka.

Gaston nimettiin vuorioppaan Gaston Rébuffatin mukaan.  Gaston syntyi Marseillessa 7.5.1921 ja kuoli 31.5.1985 Pariisissa. Ikoninen valokuva Rébuffatista Aiguille du Rocin huipulla Ranskan Alpeilla löytyy Voyager Golden Records -sivustolta. Lähde.

Greidi

Reitin vaikeusaste. Reitintekijä/ensinousija ehdottaa reitille tiettyä greidiä ja sen jälkeen kiipeilijät antavat tästä oman näkemyksensä.

GriGri

Puoliautomaattinen varmistuslaite, jota käytetään köysikiipeilyssä. 

Useimmat ihmiset eivät todennäköisesti tiedä, että termi grigri on johdettu Voodoosta. Jep, sama mystiikka, joka antoi meille voodoonukkeja ja zombeja, antoi meille termin, jota käytämme joka päivä kiipeilyssä.  TheMystica.Orgin mukaan ”gris-gris muistuttaa talismaneja, joita pidetään onnesta tai pahuuden torjumiseksi. Alun perin gris-gris oli todennäköisesti nukkeja tai kuvia jumalista, mutta tällä hetkellä suurin osa gris-gris on pieniä yrttejä sisältäviä kangaspusseja, öljyt, kivet, pienet luut, hiukset ja kynnet, hikoilla liotetut kangaspalat ja / tai muut henkilökohtaiset esineet, jotka on kerätty jumalan ohjeiden alle omistajan suojelemiseksi. Kiipeilijöinä tunnemme usein pääsevämme huippusuorituksiin tai toppaamme reittejä, koska meillä oli onnekas päivä. Ja todellakin, uskoipa kiipeilijä taikuuteen tai henkiin, useimmat kokevat jonkinlaisen henkisen yhteyden kallioihin taikka vuoriin, kun he pääsevät jonkin huipulle. Sen tähden on hyvin paljon järkeä, että Petzlin markkinointihenkilö on nimennyt laitteen mystisen onnen viehätyksen mukaan. Lähde.

High ball

Korkea reitti boulderoinnissa. Subjektiivinen käsite, mikä kenellekin tuntuu korkealta. Huono alastulo voi myös vaikuttaa.

Huukki

Jalkatekniikka, jonka voi tehdä joko kantapäällä (heelhook) tai varpailla (toehook). Näitä käytetään usein negatiiviselle seinällä, koska oikein käytettynä niillä saadaan paljon painoa pois käsiltä. 

Hänkki

Kiipeilijään päin kallistettu seinämuoto. Kts. myös släbi.

Jääkiipeily

Kiipeilyn alalaji, jossa liikutaan jääseinämää pitkin hakuilla ja jääraudoilla. Kovapäisten laji, jota pääsee harjoittelemaan myös Drytooling -tornilla. 

Krimppi

Otetyyli, jossa painoa laitetaan paljon sormien varaan. Esim listaotteita voi krimpata. Tuo aika paljon rasitusta sormille, joten maltilla krimppien kanssa! 

Kruxi

Vaiken kohta reitissä, jota pääsee usein työstämään. Kruxi voi olla joko yksittäinen muuvi tai usean muuviin muodostama sekvenssi.

Liidaus/Alaköysikiipeily

Urheilukiipeilyä aka sporttia. Köysikiipeilyä, jossa kiipeilijä vie köyttä mukanaan edetessään klippaillen köyttä varmistuksiin eli jatkoihin. Pudotessaan kiipeilijä saattaa tippua useita metrejä, riippuen myös varmistajan “löysän määrästä”.

Lista

Sormekas otetyyppi. Otetaan kiinni vain sormien päillä. 

Mankka

Mankka kuivattaa hikeä ja poistaa kosteutta käsistä. Mankka  on yleensä valmistettu magnesiumkarbonaatista. On olemassa irtomankkaa, nestemäistä mankkaa ja kiinteässä palamuodossa. 

Marko Siivinen

Marko on Boulderkeskus Pasilan ensimmäinen työntekijä vuosien takaa, ja  ulkosektoreiden avaamisen kukkulankingi, reittiguru ja komeakin vielä. Marko on myös äärettömän tarkka näkemään kiipeilijän heikkoudet ja miten vahvistaa niitä.

Muuvi

Muuvit ovat yksittäisiä jalan tai käden liikkeitä reitillä. Yhdistelemällä muuveja muodostuu sekvenssi. Yhdistämällä sekvenssejä toisiinsa saadaan reitille beta.

Multipitch

Joskus satoja metrejä pitkä köysikiipeilyreitti, joka koostuu useammasta köydenmitast ja väliankkureista. Usein reitti koostuu eri vaikeustasoisista pitcheistä ja sen kiipeäminen vaatii usein suunnitelmallisuutta esim sen keston kannalta. Reittejä löytyy niin trädinä, sporttina, mixtana jne.

Pintsi

Otetta puristetaan peukalon ja muiden sormien väliin. 

Poketti

Otetyyppi, jossa keskellä taskumainen reikä,johon saa tyypillisesti yhdestä kolmeen sormea. Ote, jossa painoa tulee paljon sormille.

Saideri

Sivuttaisuuntainen ote, joka on suunnattu kiipeilijästä poispäin. Otteesta otetaan kiinni peukalo ylöspäin.

Sloper/sloupperi

Pyöreähkö otetyyppi, jossa pysyminen perustuu pitkälti kitkaan käden ja otteen välissä.

Släbi

Positiivinen seinä, joka on kiiipeilijästä poispäin kaatuva. Vaatii hyvää jalkatekniikkaa ja tasapainoa.

Spottaus

Ulkoboulderoinnissa sun paras kaveri! Spottaaja pitää huolen siitä, että kiipeilijä tippuu hyvin pädille. Spottaajan sijoittuminen oikein on äärimmäisen tärkeää. 

Speed climbing

Nopeuskiipeilyä, jota harvemmin löytyy köysihalleilta. Otteet ovat aina samat. Maailmanennätys on 5,6s.

Suoritukset

  • Flash – Reitin nousu onnistuu ensimmäisellä yrityksellä. Kiipeilijällä voi olla valmiiksi ennakkotietoa reitistiään tai hän on nähnyt toisen suorituksen ennen omaansa. Boulderoinnissa myös otteiden testaaminen on sallittua. Otteista roikkuminen ei kuitenkaan ole ok, mikäli haluat suorittaa reitin flashinä.
  • On-sight – Termiä käytetään köysikiipeilyssä. On-sight kuvaa suoritusta, jossa kiipeilijä on kiivennyt reitin ensimmäisellä yrityksellään ilman minkäänlaista ennakkotietoa tulevasta (lukuunottamatta topossa merkattua sijaintia ja vaikeusastetta reitille). 
  • Red-point – Kiipeilysuoritus, jossa kiipeilijä on harjoitellut nousua aikaisemmin. Harjoittelua voi tapahtua monessa muodossa, mukaan lukien aikaisempi reittiyritys tai yläköysittely. 

Tekninen kiipeily

Kiipeilyn muoto, jossa reitillä etenemiseen käytetään erilaisia apuvälineitä, kuten tikkaita, metallikiiloja, vasaraa jne. 

Tikki/tikkari/tikkimerkki

Mankalla tehty merkintä ulkokivillä, jos esim ote on huonosti näkyvillä. Näiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse liiotella ja ne omatkin voi harjata veke. Tarkoittaa myös kiivettyä reittiä. “Sain tikkilistaan uuden reitin.” 

Toppi

Se kohta reitillä, jossa voit juhlistaa. Reitti on topattu kun kiipeilijä on kiivennyt reitin korkeimpaan kohtaan, boulderoidessa usein kiven päälle.

Trädi

Trädikiipeily eli traditional climbin. Luonnollisilla varmistuksilla tapahtuvaa köysikiipeilyä. Trädireitit kulkevat usein halkeamia pitkin ja niihin asetetaan kiiloja ja muita varmistuksia. 

Underi

Alaote, johon tartutaan alapuolelta. Paranee otteena jos jalkoja saa nostettua suht ylös.

Vapaasoolo

Niiden laji, “joiden mantelitumake ei syki kunnolla”, kuten Alex Honnoldin. Vapaakiipeilyä korkeilla kallioilla ilman köyttä ja valjaita, ainoastaan kenkien ja magnesiumin avulla.

Volcano

Otetyyppi, joka muistuttaa ulkonäöltään tulivuorta. 

Yläköysikiipeily

Kiipeilynalalaji, josta köysikiipeily usein aloitetaan. Yläköydellä kiipeäminen on turvallisempaa sillä köysi kulkee ylhäältä ankkurin kautta, joten pudotessaan kiipeilijä putoaa vain muutamia senttejä. kts. liidaus.

Yosemite

Californiassa sijaitseva kiipeilymekka. Täällä sijaitsee myös El Capitan, jonka Alex Honnold free soolosi! 

Tähän hätään löydät lisää hyvää termistöä BoulderSaimaan blogista.

Vastaa