Jakso 2: Kiipeilyn aloittaminen ja progressio

Jakso ja blogi on tehty kaupallisessa yhteistyössä Camun kanssa.

Saimme Camun yltiöpositiivisen myymäläpäällikön Joonaksen studiovieraaksemme ja keskustelimme hänen kanssaan kiipeilyn aloittamiseen ja progressioon tarvittavista varusteista. Joonas on omien sanojensa mukaan aikamoinen Runeberg, eikä mieheltä sanat loppuneet kesken tiukan kysymyspatteristonkaan keskellä. Joonaksen lisäksi saimme Camusta myös muutamia tuotteita esittelyyn, joista kerromme lisää tässä blogissa.

Camu on kiipeilyyn, vapaalaskuun ja retkeilyyn erikoistunut varustemyymälä Helsingin Kaisaniemessä. Camusta löydät kaiken tarvittavan aina topokirjoista retkikeittimiin. Myymälän ammattitaitoinen henkilökunta osaa vastata kaikkiin kysymyksiisi positiivisin mielin. Ilmapiiri Camussa on aina lämmin ja vastaanottavainen.

“Mitä Camusta ei löydy, sitä ei tarvita!” – Joonas

Boulderointi

Helpoin tapa lähestyä lajia on boulderointi, johon sisähalleilla tarvitaan vain kengät. Sitten kun lajia on jo pidempään harrastanut ja haluaa siirtyä ulkokiville, niin boulderointia varten tulee hankkia myös mankkapussi ja crash pad aka pädi. Toki myöskään spottaajan merkitystä ei sovi unohtaa.

Suosittelemme kuitenkin tutustumaan boulderointiin ensin sisähallilla, jossa henkilökunta osaa opastaa lajin turvalliseen harrastamiseen. Kiipeilykengätkin saa vuokrattua hallilta ihan muutamalla eurolla. Kun omien kenkien hankinta tulee ajankohtaiseksi kannattaa niitä käydä sovittamassa ihan liikkeessä, jotta tulee hankittua omaan jalkaansa ja tarpeeseensa sopivat kengät.

Camusta saimme esittelyyn nämä La Sportiva Solution Comp (W)-kiipeilykengät. Julia kokeili kenkiä niin sisähallilla, kuin ulkokivilläkin ja kenkä lunasti lupauksensa. Kenkä on varpaiden kohdalta hyvin napakka ja se pysyi ulkona pienimmilläkin kiteillä. Julian kovaa hookkaamista varten varpaiden päälykumiin lisätty pinta ja napakka hookki palvelevat hyvin tarpeita. ”Hookithan pysyi kuin synti!” Julian heikkouksiin lukeutuu juuri pienet jalkaotteet, jotka nyt yllättäen tuntuivatkin ihan luotettavalta.


“Oma kokemus kengistä siis täysi kymppi! En kuitenkaan suosittele kenkiä aloittelijoille, sillä kengän muotoilu on aika agressiivinen. Kenkä onkin suunniteltu jo pidempään lajia harrastaneille, juuri teknisempää kiipeilyä ajatellen.” Julia


Köysikiipeily

Köysikiipeilyyn voi käydä tutustumassa köysikiipeilyhalleilla. Kiipeilykokeilu tapahtuu itsevarmistavilla laitteilla. Henkilökunnalta saa alkuopastuksen, jossa katsotaan sopivat vuokrakengät ja -valjaat sekä itsevarmistavien laitteiden käyttö. 

Seinäkiipeilyssä kiipeilykokeilujen jälkeen seuraava askel on alkeiskurssi, jossa opetellaan turvallisessa ympäristössä yläköysikiipeilyyn tarvittavat taidot, kuten varmistaminen ja kasisolmu. Kurssit yleensä sisältävät myös kuukauden harjoittelujakson, jonka aikana pääsee harjoittelemaan yläköysivarmistamista ja kiipeilyä. Kurssin aikana saa hallilta valjaat ja varmistuslaitteen lainaksi. Mikäli harrastusta haluaa jatkaa, suosittelemme omien valjaiden ja varmistuslaitteen hankintaa. Tuottajamme Tapio sai Black Diamondin Momentum 4S Harness valjaat käyttöönsä. Ne sopivat hänelle kuin sukka jalkaan ja pudotessa toimi hyvin. Säätömahdollisuutta on sekä vyötäröllä että jalkalenkeissä. 

Harjoittelujakson jälkeen suoritetaan varmistustesti, jonka läpäisyn jälkeen saat kansallisen yläköysivarmistuskortin. Kun nämä taidot on hallussa niin ei muuta kuin seuraavaksi lead -kurssille! 

Leadeä varten saimme testiin Black Diamondin 60 metrisen ja 9.4 paksuisen Gold köyden, HOTFORGE HYBRID pink jatkot sekä Singing rockin 120cm slingin. Näiden tarvikkeiden tarve korostuu enemmän ulkokallioilla. Halleilta voi usein vuokrata köysiä, jatkot löytyvät valmiina sisäseiniltä ja slingejä harvemmin myöskään sisällä tarvitsee. 


Black Diamond Gold

Hotforge Hybrid pink

Slinging Rock 120cm


Ulos tarvitaan kuitenkin oma köysi, jonka oston yhteydessä kannattaa huomioida, mitä kiipeilyn alalajia meinaa harrastaa ja kuinka korkeita kalliokohteet ovat, joille on suuntaamassa. Esimerkiksi Monica valitsi 60m köyden sisäkiipeilyä sekä Suomen ulkokallioita ajatellen, jolloin tuon köyden mitta on oikein sopiva. Toiveena oli myös, että köysi menee hyvin grigristä läpi. Jatkoja on harvemmin valmiina kiinni pulteissa turvallisuussyistä, joten näiden hankinta tulee myös ulos siirryttäessä ajankohtaiseksi. Slingejä tarvitaan muun muassa itsensä kiinnittämiseen sekä ankkurien rakentamiseen. Slingin mitta riippuu tarpeesta eli mihin tarkoitukseen slingiä/slingejä ollaan hankkimassa.

Ulkokallioille painoeroja tasaamaan suosittelemme myös Edelridin Ohm -nimistä laitettta. Laite auttaa raskaamman kiipeilijän varmistamisessa niin, ettei kevyempi varmistaja lennä niin korkealle kalliota vasten. Laitteen toimintaperjaate on lisätä kitkaa ja tätä kautta jarruttaa tippumista.

”Käytän itse Ohmia lähes poikkeuksetta itseäni kookkaampien kiipeilijöiden kanssa. Tämä on aivan ykkös juttu, mitä kiipeilyyn on keksitty.” Monica

Huomioithan, että mikäli köysikiipeilyä haluaa harrastaa myös ulkokallioilla, suosittelemme käymään kalliokiipeilyn peruskurssin. Kurssilla opetellaan mm. yläköysiankkurin rakentaminen porahakoihin ja puihin, sekä laskeutuminen kalliolta. Kurssin jälkeen sinulla on valmiudet kiivetä yläköysivarmistuksella ulkokallioilla. Mitään omia viritelmiä ei missään nimessä kallioille kannata tehdä, vaan nämä asiat tulisi aina opetella ammattilaisen kanssa. 

Oheistuotteet

Kiipeilyhän on aika jännittävä laji, joten korkeuksiin noustessa saattaa kädetkin hieman alkaa hikoilla. Tähänkin löytyy ratkaisu, sillä magnesiumkarbonaattia aka mankkaa käytetään kiipeilyssä vähentämään käsien hikoilua. Mankkaa löytyy monessa eri muodossa, esim. palamankkaa, nestemankkaa, irtomankkaa, pallomankkaa jne. Näitä kaikkia löytyy myös Camusta!

Mankkaahan täytyy luonnollisesti säilyttää jossain ettei se leviä pitkin pientareita – paitsi jos mankka löytyy pullosta kuten Ritan Liquid white gold chalk. Saimme Camusta esittelyyn muutaman hienon mankkapussin. Boulderointiin on kätevä hankkia isompi pussukka, johon saa paljon mankkaa, kun taas köysikiipeilyssä suositaan pienempiä mankkapusseja, jonka saa kätevästi valjaisiin roikkumaan.


Saimme esittelyyn nämä upeat mankkapussit Low Alpinelta ja DMM:ltä. DMM:n pussiin saa myös Black Diamondin oteharjan kätevästi talteen, niin eivät häviä samantien kiville.


Ulos siirtyessä myös ihonhoito korostuu. Usein kallioden otteet saattavat olla pieniä ja kiteisiä, joten sormenpäiden nahka usein kuluu. Camusta löytyy apua myös tähän ja saimmekin testiin tämän Ridiculous! -pasten, joka Ritan mielestä tuoksuu ihanan mausteiselta ja joululta.


”Koostumus on todella nopeasti imeytyvää ja kiipeilyjen jälkeen ravitsi oikein hyvin kuivaa ihoa. Eteeriset öljyt auttoivat myös lihaksia sulamaan kovan sendipäivän jälkeen.” Rita


Black Diamond -merkkinen ihonhoitosetti tuli penaalin näköisessä pussukassa. Sisältä paljastui tyylikkäät mustat kynsileikkurit, jossa lukee tietenkin Black Diamond. Sen verran pienet ne olivat, että Rita hävitti ne parissa päivässä. Toisaalta, Rita hävittää myös avaimiaan, puhelimiaan, kiipeilykenkiään, joten noiden hukkaaminen ei ollut kovin ihmeellistä. Teippirullista toinen oli kivasti jo valmiiksi halkaistu, mutta olisi voinut olla vielä kapeampaa. Hiomapala tuli heti käyttöön ja erittäin lempeä santapaperi hioi silti hyvin pahimmat kovettumat pois. Palan muoto sopii tosi hyvin käteen! Loppuun Ridiculous -pasteä (myös varpaisiin!) ja kiipeilymanikyyri suoritettu. 

Olemme otelautojen ystäviä, joten saimme testiin ripustettavat treeniotteet X-monsterit! X-monstereissa on todella upea kitka ja ne pystyi laittaa leuanvetotankoon kiinni. Tuo ripustettavuus on todella kätevä, jollei ole seinään mahdollista laittaa otelautaa kiinni taikka haluaa lämpätä sormia ulkosectoreilla. Mikä parasta, niin X-Monstereilla voi myös treenaa pinchiä! Oisko betaa- Instagramissa voit käydä katsomassa muun muassa meidän “Y-training” -videot SKEYllä. 

 PS. ClimbOn ei olekaan vain yksi ClimbOn!  

Vastaa