Jakso ja blogi on tehty kaupallisessa yhteistyössä Camun kanssa.
Tällä kertaa saimme studiovieraaksemme Santeri Turkulaisen, joka toimii Helsingin Kiipeilykeskuksen reittivastaavana, Tapanilan erän junnuvastaavana sekä Nuorten urheilukiipeilykoulun (NUKK) päävalmentajana. Santeri on itse aloittanut urheilun fudiksen parissa, mutta siirtynyt pikkuhiljaa kohti kiipeilyä. Nykyään hän viettääkin aikaansa aktiivisesti kilterboardilla, Helsingin kiipeilykeskuksella köysitellen tai valmentaen kiipeilyn nousevia tähtiä eli junnuja!
Kiipeilyn ja sen valmentamisen lisäksi Santerin sydäntä lähellä on pyöräily, juokseminen ja laskettelu. Hänen elämänsä pyörii siis pääosin urheilun ympärillä. Kiipeilyhalleista Santerin löytää useimmiten BK Herttoniemestä tai Helsingin Kiipeilykeskukselta.
Kiipeilykengistä LaSportivan Skwaman naistenmalli sopii parhaiten Santerin jalkaan. Knoppitietona hän kertoikin, että “yleisesti ottaen suurimmalle osalle Suomalaisista kiipeilykengistä naistenmalli sopisi paremmin jalkaan kuin miestenmalli. Tähän on syynä se, että kantapää on monilla niin pieni.”
Valmennuksen historiaa
Karkeasti urheilun sosiaalisaatio voidaan jakaa kolmeen kauteen:
”1800- luvun leikki- ja kisailukulttuuriin; peleihin osallistuivat niin aikuiset kuin lapset, ja kisaileminen rajoittui oman kylän piiriin. Urheilulla oli ennen muuta yhteisöllinen merkitys, ja urheiluun sosiaalistuminen tapahtui lähiyhteisössä.
1900-luvun alun järjestäytyneeseen kilpaurheiluun sekä 1900-luvun lopun urheilukulttuurin eriytymiseen ja lajisosialisaation voimistumiseen. Valmennustietous lisääntyi, ja urheilijan urasta ryhdyttiin puhumaan myös nuorisourheilun yhteydessä. Aikuisurheilun käytännöt, kuten ympärivuotinen harjoittelu, lihashuolto ja ravintovalmennus, valuivat myös nuorten urheiluun. Valmennuksen rationaalistuminen näkyi harjoittelun ohjelmointina, jossa urheilijan tehtäväksi jäi harjoitteiden toteuttaminen ja ominaisuuksiensa kehittäminen.”
Lähde: Poikkeavat polut muuttuvassa urheilussa – rationalisoituvan urheilun nykysosialisaatio nuorten tulkitsemana Outi Aarresola, Hannu Itkonen & Jari Lämsä: http://www.kasvatus-ja-aika.fi/dokumentit/a3_aarresolaetal_1412152052.pdf
Nuorten urheilukiipeilykoulu (NUKK)
Nuorten urheilukiipeilykoulu perustettiin 90-luvun loppupuolella. NUKK on Tapanilan Erän kiipeilyjaoston valmennusryhmä, joka on kasvanut vuosien saatossa ja lopulta jaettu kolmeen eri tavoitteilla varustettuun ryhmään. NUKK:n on aikoinaan perustanut Jari Koski, Toni Sjöroos ja Marko Virtanen. Valmentajina on NUKK:ssa historian aikana toiminut Anton Johansson ja Antti Ahola. Nykyään ryhmiä vetää Santeri Turkulainen.
NUKK:n tavoitteena on tuoda motivoituneet kiipeilijät yhteen. Osa junioreista haluaa vain kiivetä ja pitää hauskaa, osa taas tähtää valmennuksen kautta arvokisoihin. Oli kumpi tahansa taustalla, junnuvalmennuksen ideana on, että kiipeily on mielekästä jokaiselle. Junnuvalmennuksessa on tärkeää pyrkiä huomioimaan jokaisen juniorin henkilökohtainen osaamistaso (heikkoudet ja vahvuudet) ja tätä kautta luoda heille erilaisia harjoitteita, jotka kehittävät eri osa-alueita. Tämän mahdollistaa pienet ryhmäkoot (6-7 lasta/ryhmä) sekä junnujen oma motivaatio kehittyä.
Junnuvalmennuksen tarkoituksena kuitenkin ihan lopulta on, että juniori saisi tarvittavat “välineet” treenaamiseen ja itsenäiseen harjoitteluun.
Junnujen kanssa on hyvä muistaa huomioida heidän sen hetkinen vireystilansa, sillä väsyneenä tai huonotuulisena harvemmin pystyy sisäistämään uutta. Santeri kertoo myös, ettei junnuja koskaan tulisi patistaa tekemään asioita, joihin ei sillä hetkellä löydy motivaatiota. Pakottaminen ei ole koskaan “avain onneen”.
NUKK:sta on tullut vuosien varrella paljon kovia kiipeilijöitä ja Tapanilan Erän kiipeilyjaosto onkin seurana niittänyt hyvää mainetta junnujen kisaskenessä jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. NUKK:n kasvatteja on ollut mm. Ilkka Westling, Valtteri Pulkkinen ja Anton Johansson. Listoilta löytyy myös hieman tuoreempia kovia lähettäjiä, kuten esimerkiksi Aleksi Mikkola, joka tikkasi tällä kaudella 8A:n flashinä. Aikanaan NUKK:n haettiin harrastajia koulujen ilmoitusseinillä iskulauseella “haluatko tuoda lapsesi kiipeämään”, mutta nykyään ryhmään on jo sen verran tunkua, että hakijoita on jonoksi asti.
Vinkkejä lyhyempien kiipeilijöiden treeniin
Santerille lyhyiden kiipeilijöiden kanssa toimiminen on jo arkipäivää, joten päätimme pommittaa kuulijoiden toiveesta häntä tällä aiheella. Santerin mukaan lyhyet kiipeilijät ovat usein pakostakin teknisempiä, sillä pituutta joutuu kompensoimaan hyödyntämällä paljon erilaisia kiipeilytekniikoita. Jonkin asian toteaminen mahdottomaksi on jo paljon, usein joutuu vain tekemään asiat hieman eri tavalla eri kehontyyppien mukaan.
Tärkeintä lyhyelle on opetella kiipeämään mahdollisimman dynaamisesti otevälien ollessa pitkiä. Hyvä liikkuvuus on myös suuri etu, sillä usein lyhyt joutuu tekemään esimerkiksi korkeita jalan nostoja. Lyhyellä kiipeilijällä on usein luonnostaan vahvemmat sormet, joten pienillä otteilla kiipeäminen on lyhyille lähtökohtaisesti helpompaa.
Seuraavat kehityskohdat nousivat esiin kun puhuimme siitä, miten lyhyempien tulisi treenata:
- Dynaamisuus
- Liikkuvuus
- Painopisteiden hallinta
- Lukkovoima
Juha Ollin sanoin: “Kiipeily on otteista kiinni pitämistä ja painopisteiden siirtämistä”.
Reitintekijän näkökulmasta Santeri itse pyrkii tekemään reitit niin, että ne on mahdollisia kiivetä samalla betalla, oli sitten lyhyt tai pitkä. Santerin mukaan reitin idea vähän niin kuin katoaa, jos joutuu käyttämään esimerkiksi jalkaotteita käsiotteina. Tämä muuttaa reitin muuveja todella paljon. Toki myös sanonta “kaikkia ei voi miellyttää”, pitää paikkansa tässäkin asiassa. Santerin mukaan 150cm rungolla pitäisi kuitenkin pystyä kiipeämään halleilla aika laajasti erilaisia reittejä, kyse on usein siitä, että rajallisen reachin kanssa dynaamista liikettä on vaikea tehdä huonosta ponnistusasennosta tai otteesta kuten csloupperista. Toki sitten kun mennään greidissä 7C paikkeille niin pitkät otevälit saattavat nousevat ongelmaksi reachin suhteen. Ulkoreiteillä kiipeäminen onkin usein pituusystävällisempää kun otteita ei ole tarkkaan määritelty. Lähes poikkeuksetta joku nökö jalalle löytyy myös Suomen graniitilta kuten myös Santerin yhdeltä mieleenpainuvimmista reitistä:
Lue lisää kiipeilyn treenaamisesta ja reitinteosta.
BetaQueenin tekstit ovat meidän yhteistä käsialaa. ❤️ Taltioimme tarinat podien takaa ja maustamme niitä omien kokemuksiemme kautta.